Luonnossa
Mielenrauhaa, luonnossa!
Luonnossa, sivusto luonnossaliikkujalle ja luontoharrastajalle!
 
 
 
 
 Suomalainen koivikko.
 

Liikkuminen ja oleskelu

Luonnossa liikkumiseen ja oleskeluun on monia mahdollisuuksia, voidaan sanoa, että lähes jokaiselle jotain. Se ei edellytä aina moninaisia varusteita, ainoastaan sään mukaiset asusteet, hyvät ja mukavat, omaan jalkaan sopivat jalkineet.
Toki, kaikessa tulee ottaa huomioon, missä liikutaan ja mikä on vuodenaika.
Vaatetuksen ja muun varustuksen ei tarvitse olla lähiluonnossa liikuttaessa
samanlainen, kun mitä liikutaan vaikkapa erävaelluksella.
Lähiluontoon riittävät kevyemmätkin varusteet.
Tärkeintä on vuodenajan tuomat vaatimukset, talvivaatetus ja jalkineet
eivät sovi kesähelteelle, eikä päinvastoin.
 
Jo esihistorian ajoista lähtien suomalaisten esi-isät ovat liikkuneet ja oleskelleet luonnossa, metsästäen, kalastaen ja keräämällä luonnonantimia. Tosin heidän tarpeensa verrattuina tämän päivän ihmiseen olivat toisenlaiset.
Mutta kaikkinensa, ihmisen tarve liikkua ei silti ole poistunut. Noista ajoista tähän päivään, ihmisellä on ollut tarve liikkua luonnossa. Aiemmin tarve tuli pakosta, elämisenehtona oli löydettävä ravintoa luonnosta. Aikojen kuluessa ihmisen taidot ja tiedot kehittyivät, ravinnon hankintaan tulivat muut mahdollisuudet, asunnot alkoivat kehittymään.
 
 
 
 
 
 
Vesi - elämän elinehto!
 

 
Sivustojamme
muualla verkossa:
 
 Luontomme  
 
 

 
 Sivusto julkaistu 01.11.2012.
 
Sivustoa päivitetään vaihtelevalla aikataululla.
Viimeisin sivuston päivitys.
30.12.2012
 
Luonnossa.fi -sivuston sivuja ladattu


 kertaa.

© KuvaPekka