Luonnossa
Mielenrauhaa, luonnossa!
Luonnossa, sivusto luonnossaliikkujalle ja luontoharrastajalle!
 
 
 
 
 Suomalainen koivikko.
 

Suunnistaminen

Suunnistaminen, taito josta nykyään usein ajatellaan, että mihin sellaista taitoa tarvitaan, onhan kaikenmaailman gps:t jo lähes joka puhelimessa.
Kyllä ne auttavat kotiin tarvittaessa. Näin tietenkin on, sikäli kuin nämä laitteet toimivat.
Samaa voidaan sanoa myös liikuttaessa tutuissa ympäristössä, taikka vain koti- ja työmatkoja, jossa poiketaan joskus lähikauppaan. Näin olen tehnyt jo kaksi vuosikymmentä, ei siinä tarvitse osata suunnistaa.
No, näinhän sitä kuvitellaan, mutta aina ihminen silti suunnistaa, vaikka vain tuttuja polkuja kulkisikin. Tietyt asiat ja merkit ovat syöpyneet otsalohkon taakse ja sen mukaan toimimme, että osaamme töihin ja kotiin, aina välillä poiketen siihen lähikauppaan.
 
Mutta suunnistamisen taito nousee esille heti, kun poikkeamme tutuista ympyröistä, vaikka tänä päivänä nojaammekin vahvasti näihin nykyajan laitteisiin.
Kulkiessamme maastossa, luonnossa ja emme ole tutuilla poluilla, suunnistustaito on tarpeen. Vaikka nykyajan laitteet ovatkin jo aivan hyviä, niillä on muutamia heikkoja puolia. Ne eivät toimi ilman sähköä, voivat mennä rikki tai eivät kykene operoimaan tiettyjen signaalien puuttuessa.
 
Tämä koskee juuri sellaista luonnossaliikkujaa, joka liikkuu alueilla, jotka ovat tuntemattomia entuudestaan, usein paikoissa, joissa ei ole opasteita, tienviittoja ym. Silloin on hyvä osata taitoja liikkua tarpeen mukaiseen suuntaan. Tämä seikka korostuu erityisesti, jos tilanne on onnettomuuteen tai tapaturmaan liittyvää.
 
 
 
 
 
Vesi - elämän elinehto!
 

 
Sivustojamme
muualla verkossa:
 
 Luontomme  
 
 

 
 Sivusto julkaistu 01.11.2012.
 
Sivustoa päivitetään vaihtelevalla aikataululla.
Viimeisin sivuston päivitys.
30.12.2012
 
Luonnossa.fi -sivuston sivuja ladattu


 kertaa.

© KuvaPekka